perjantai 28. marraskuuta 2008

Jouluisia värejä

Virkkausinto iski, joten tartuin joulunpunaiseen ja -vihreään villalankaan kokeillakseni vihdoinkin sekä kukkapatalapun että Himppu-mummun patalapun tekemistä.

Nämä ehtivät edellisen harmaa-vihreän nelikon mukaan, toivottavasti saan paketin postiin viikonlopun aikana. Lämmintä joulunalusaikaa Vienon Kammarille ja kaikille patalappuilijoille!

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Sydän

Laitan juuri sydän-lappuja pakettiin. Huomenna lähetän eteenpäin.
Oikein mukavia myyjäisiä ja arpajaisia sinne Kuusankoskelle.

torstai 20. marraskuuta 2008

Neljä patalappua lähdössä matkaan



Olen elo-marraskuun aikana virkannut tähän tempaukseen yhden patalapun kuukaudessa, pääasiassa jämälangoista. Nyt on neljä erilaista lappusta jo valmiina kirjekuoressa ja lähdössä Vienon Kammariin.

Ylhäällä vasemmalla oleva viisikulmio on tehty 7 veljestä Kantrista, ja sydänkoristeet olen tehnyt neulahuovutuksella huovutusvillasta.

Ylhäällä oikealla oleva tähtipatalappu pitäisi oikeasti olla kuusikulmio, mutta viimeistellessä se asettui paremmin tähden muotoon. :) Lankana on siinä Bambinoa sekä Nallea.

Alhaalla vasemmalla oleva viisikulmio on 7 veljestä Raitaa.

Alhaalla oikealla on taas tuttu perinteinen patalapun malli Käspaikasta. Lankana siinä Nalle Colori sekä musta ja valkoinen Nalle.

Toivottavasti nämä löytävät uuden kodin, ja Vienon Kammari saa näistä hyvän tuoton toimintaansa. :)

Kiva oli osallistua tempaukseen ja tehdä näitä patalappuja välipaloina! Kiitos Seijalle tempauksen emännöinnistä! :)

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kolme pyöreää


Tämä on neulottu lappu.
Allaolevat ovat langanlopuista virkattuja.
Puuvillalankoja on vielä jäljellä, joten ehkä jossain vaiheessa tulee vielä lisää lappuja.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Nelikko eli kahdet kaksoset

Uusi talkoolainen ilmoittautuu joukkoon näiden neljän patalapun voimin:

Alunperin neuloin nämä 20 x 20 cm kokoiset laput tilkkupeittotilkuiksi Vaaka ry:lle, mutta kokonaisen peiton verran tilkkuilu alkoi näyttää niin pitkältä projektilta, että päätin virkata tilkkuihin reunukset ja tehdä niistä patalappuja. Reunat on virkattu vihreällä ihan tulevaa joulunaikaa ajatellen. Yritän saada lähtemään nelikon Vienon Kammarille marraskuun aikana.

Patalappukaksosten takana on TiiQ, Ajatuksia ja tekoja -blogin ylläpitäjä: kahden lapsen kotiäiti ja elämäntapakäsityöharrastaja, joka saa iloa ja mielihyvää "Hyvä kiertää" -periaatteen noudattamisesta.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Joulupunaista


Laitan näistä patalapuista jo nyt kuvan tänne. Lähetän ne ennen kuun loppua, kunhan saan keskeneräiset valmiiksi.